han itsekritiikki kaiken tieteen olennainen
tunnusmerkki. Mutta samalla Oizerman to-
teaa, että Marxin (ja Engelsin) teorioista jää
vielä paljon käyttökelpoista jäljelle. Itse hän
hieman yllättävästi ilmoittaa edelleenkin
sitoutuvansa "materialistisen dialektiikan"
ohjelmaan. Kiinnostavinta silti on, että hän
korostaa kirjansa päätteeksi voimakkaasti
Marxin ajattelun humanistista ydintä, sitä
Marxin Grundrissessä alleviivaamaa ajatusta,
että yhteiskunnan tehtävänä on taata kaikkien
jäsentensä kaikinpuolinen kehitys ja sivisty-
minen.
sumisen vaihe, niin millainen on seuraavan
vaiheen "uusi Marx"? Kysymys on helppo
esittää, mutta ajallisen perspektiivin vielä
puuttuessa siihen ei voi vastata kuin aivan
ylimalkaisesti.
mia" sanan vanhassa merkityksessä että siis
jollakin tietyllä puolueella (esimerkiksi
NKP:lla) olisi yksinoikeus sen tulkintaan.
Mutta vaikka edeltäneen reseptioperiodin
monoliittisuusvaatimukset haudataankin, tu-
lee uuden aikakauden marxismikaan tuskin
olemaan mielivaltaisen pluralistista. Tiettyjä
"kovia ytimiä" tulee säilymään ennen kaik-
kea Marxin poliittisen taloustieteen kritiikki,
jota marxilaisuuden porvarilliset vastustajat
ovat, alkaen Böhm-Bawerkistä jo 1890-lu-
vulla, turhaan yrittäneet kumota, ja joka on
edelleen näyttänyt voimansa nykykapitalis-
min ilmiöiden kohdalla. Toisena "kovana yti-
menä" tulee tietysti pysymään materialistinen
historiankäsitys, vaikka sen kohdalla on ehkä
sanottava, että "aineellisten tekijöiden" pe-
rustavaa vaikutusta historiassa eivät nykyään
juuri muidenkaan yhteiskuntatieteellisten suun-
tausten edustajat kiistä.
arvioimaan, on radikaalisti muuttunut. Toisen
internationaalin marxistit, Kautsky etunenäs-
sä, tunsivat Marxin tuotannosta vain hänen
elinaikanaan julkaistut teokset, ja niissäkin he
taas Anti-Dühringiin). Marxin filosofiset
teokset, kuten vasta 1930-luvulla julkaistut
Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset 1844
tai nimikkeellä Saksalainen ideologia samoin
vasta 1930-luvulla ilmestyneet tekstit, olivat
vielä tuolloin tuntemattomia. Ennen kaikkea
Pääoman esityöstä, 18571858 laaditusta
Grundrissestä, ei II internationaalin aikana
tiedetty vielä mitään. Tämä olemassaolevan
tekstipohjan vaillinaisuus omalta osaltaan
mahdollisti Marxin lukemisen pelkkänä ta-
lousteoreetikkona, joka olisi esittänyt kapita-
lismin muka "luonnonhistorialliset" kehitys-
lait. Näin Marx yhteiskuntateoreetikkona mil-
teipä kutistui tyypilliseksi 1800-luvun evo-
lutionääriseksi positivistiksi.
neet päivänvaloon aiemmin tuntematonta ai-
neistoa. Jo 1920-luvun lopulla käynnistetty
ensimmäinen MarxEngels Gesamtausgabe
(MEGA) toi päivänvaloon 1844-käsikirjoi-
tukset, Saksalaisen ideologian ja (tosin eril-
lisniteenä) Grundrissen. Mutta ensimmäisen
MEGA:n tarina loppui lyhyeen, kun sen jul-
kaisija David Rjazanov joutui Stalinin terro-
rin uhriksi. Vasta 1970-luvulla käynnistetty
toinen MEGA, jonka julkaisijakuntaa on
reaalisosialismin romahduksen jälkeen vah-
vistettu eräillä länsimaisilla tutkimuslaitok-
silla, on viemässä hankkeen loppuun asti. Jo
tähän mennessä julkaistu aineisto Marxin ja
Engelsin käsikirjoitusjäämistöstä pakottaa
tarkentamaan aiemmin vallalla olleita näke-
myksiä Marxista, joskus jopa varsin yllättä-
västi. Peruskuva Marxista radikaalina kapita-
lismikriitikkona ei tietenkään ole muuttunut,
mutta aiempaa selvemmäksi käy, että Marx ei
ollut "yhden idean mies", vaan hänen tuotan-
tonsa koostuu selvästi joukosta toisistaan
suhteellisen riippumattomia interventioita
siinä, missä esimerkiksi poliittisen taloustie-
teen kritiikki muodostaa yhden selvän koko-
naisuuden, on hänen toimintansa I Internatio-
naalissa toinen vastaava suhteellisen omaeh-
toinen alue. Voidaan sanoa, että uusi MEGA
antaa meille dogmikokoelman sijasta kuvan
kriittisen intellektuellin työpajasta.